Tekstit

Sosiaalinen media

Kuva
Sosiaalinen media Tällä hetkellä minun ikäiset käyttävät eniten Snapchattia, instagramia ja whatsappia. joissa voi jutella kavereitten kanssa ja jakaa omia kuvia itsestään, elämästään tai taiteesta. Minä käytän sovelluksia että voin tavoittaa kavereita. katson myös paljon elokuvia/sarjoja/musiikki videoita viaplaysta ja youtubesta. Tietokoneella pelaan silloin kun on aikaa niin sims4. Käytän sosiaalistamediaa melkein koko ajan, vaikka haluaisin tehdä jotain muuta, mutta se on todella vaikeaa. Sosiaalinen media on hyödyllinen paikka missä voi lukea nykypäivänä uutisetkin eikä tarvitsen lukea sanomalehtiä. Netissä myös voi saada apua erinlaisiin kysymyksiin. Huonoja puolia on se että jotkut nuorista joutuvat kiusankohteiksi ja huijatuiksi. Nykyään todella moni ihminen huijaa identiteetinsä ja esiintyvät toisten kuvilla. Lastenohjaajan työssä sosiaalista mediaa voi hyödyntää päiväkodin sivuilla jossa tiedotetaan asioista vanhemmille tai blogilla johon voi kirjoittaa päiväkodi

Tiedonhaku ja lähdekritiikki

Sopiiko pienelle lapselle paremmin päivähoito vai kotihoito? Huono äti http://www.huonoaiti.fi/hoitajan-terveiset-paivakodin-pienten-puolelta/ Hoitajien mukaan alle 1,5- vuotiaat ovat liian pieniä päivähoitoon, koska heitä joutuu vielä auttamaan jokaisessa tilanteessa ja hoitajia on liian vähän.  minun mielestä tästä kirjoituksesta voisi kysyä oppilaiden mielipidettä. Kirjoitus on lastenohjaajan mielipide . Voin pitää tätä lähdettä luotettavana, koska lastenohjaaja on työskennelly 25 vuotta päiväkodissa. Uusi suomi  https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/121211-professorilla-neuvo-pienten-lasten-vanhemmille Tutkimuksessa seurattiin  varhain menneitä lapsia ja havaittiin joitain vahvuuksia tietyillä sosiaalisen käyttäytymisen osa-alueilla enemmän kuin myöhemmin hoidon aloittaneilla. Ohjaajat toivoisivat pienen lapsen vanhemmille lyhyempiä työpäiviä. Uutista voi käyttää oppimateriaalina jossa selitetään lapsen kehityksestä ja lapsen ja vanhempien kiintymyksestä. Uutinen on fakt

Nettiturvallisuus ja Tekijäoikeudet

Kuva
Tässä teille muutamia sääntöjä turvalliseen netin käyttöön: 1. Mieti mitä kuvia laitat nettiin ja kysy kuvissa esiintyviltä ihmisiltä lupa kuvan julkaisuun. 2. Lue tarkasti sovelluksen/sivun käyttöehdot ennen rekistöröintiä. 3.  Muista nettisisältöä käyttäessä tekijänoikeudet. 4. Netissä voi ihan ketä tahansa esiintyä toisen nimellä. 5. Kaikki netissä olevat tiedot ei välttämättä ole totta. 6. Älä lähde näkemään nettituttavaa ilman että kerrot kenellekkään missä olet ja kenen kanssa. 7.  Älä jaa nettiin yhteistietojasi. 8. Älä kiusaa ketään netissä vaan puutu siihen! 9. Jos käytät toisen tekijän tekemää teosta, muista merkata teokseesi oikean tekijän nimi. 10. Juttele rohkeasti luotettavalle aikuiselle netin käytöstä ja sen vaaroista. Joten muistakaa käyttää nettiä turvallisesti!! :)

Kuka minä olen

Kuva
Heipsan! Olen Emmi ja olen 18- vuotias. Opiskelen Järvenpään seurakuntaopistossa toista vuotta lastenohjaajaksi. Asun tällä hetkellä viikot koulun asuntolassa ja viikonloput olen yötä poikaystäväni luona tervakoskella ja välillä jopa Riihimäellä perheeni luona. Perheeseeni kuuluu Äiti,iskä, pikkusisko ja koira jalo. Lempiharrastukseni on laulamine. Laulaminen on minua kiinnostanut jo monta vuotta. Laulamista harrastan tällä hetkellä baarin karaokessa viikonloppuisin. Aikoinaan harrastin laulamista gospelkuorossa Riihimäen seurakunnan kautta kavereitteni kanssa, Olen ollut myös laulajana bändissä 9.lk talvella.  Vapaa-ajallani viikkoisin  vietän aikaa kavereitteni kanssa asuntolassa katsoen viaplaysta elokuvia ja sarjoja. Tällä hetkellä olemme koukussa The O.C nimiseen sarjaan jota katsomme aina monta jaksoa illalla asuntolan leffahuoneessa. silloin kun olen yksin enkä keksi mitään tekemistä niin minä neulon kaulahuvia jonka annan poikaystävälleni joululahjaksi. M